Vaikka tänä päivänä keittiön merkitys kodeissa on erilainen, kuin aikojen saatossa, keittiö on yhä edelleen ”kodin sydän” muodostaen tärkeän tilan, jonka ympärille koti rakentuu. Siksi moni pitääkin keittiön sisustusta ja keittiövälineiden tyyliä todella tärkeänä koko kodin ilmeen ja olemuksen kannalta. Trendeistä hyvin moni keskittyykin ruoanlaiton lisäksi jollain tavalla keittiön ympärille, kuten astiasarjojen tai tekstiilien väreihin. Keittiö toimiikin usein sekä kausittaisten juhlien pitopaikkana, että elämän erilaisten tapahtumien todistajana vuodesta toiseen, läpi elämän. Vaikka koti vaihtuisi, itse keittiön merkitys ei silti katoa, vaan se tulee säilymään.
Matkusta keittiölläsi maailmalle kotoa käsin
Miltä kuulostaisi aamiainen Helsingissä tai illallinen Pariisissa? Miksi et toteuttaisi hotellimaista tunnelmaa poistumatta kotoa? Internetistä löytyy valtavasti vinkkejä, kuinka toteuttaa erilaisia, hyvin trendikkäitä sisustusvaihtoehtoja ja välineitä, sekä tottakai inspiraatioita asioiden monikäyttöisyyteen ja uudelleen kierrättämiseen, joten tämän takia ei välttämättä tarvitse tinkiä budjetista, tai ekologisuudesta! Esimerkiksi Facebookista löytyy valtava määrä kirpputoreja tai alueellisia ”roskalava” ryhmiä, joissa ihmiset antavat ilmaiseksi tarpeettomia tavaroita pois, koska ne olisivat muuten päätymässä roskiin. Näitä hyödyntäen säästät ilmastoa ja rahaa, ollen näin trendikkyyden aallonharjalla.
Vehreyttä jopa ilman viherpeukaloa
Vaikka ruokakauppojen tarjonta laajentuu ja erikoistuu valvataa vauhtia, on alkanut muodostua jo isommaksi trendiksi kasvattaa edes osa tarvitsemistaan asioista itsenäisesti, jolloin ei puuttuvan yrtin takia tarvitse lähteä kauppaan tai muuttaa reseptiä, kun niitä on tuoreena saatavilla. Nykyaikana erilaisten viherseinien, alustojen ja kasvatuslaitteiden avulla voit helposti itse kasvattaa tuoreita yrttejä tai kukkia, kuin olisit pienen kahvilan terassilla New Yorkissa tai pitseriassa Roomassa. Tuoreiden yrttien avulla saa helposti lisää makua ruoanlaittoon ja automaattisen kasvatuslaitteiston avulla et käytännössä voi epäonnistua!