Arjen luksus on haluttua tavaraa nykyaikana ja monelle se merkitsee hyvinkin erilaisia asioita. Kuitenkin monelle hotellitunnelma on yksi sellainen elementti, jota yritetään luoda kotiin, viihtyisyyttä parantamaan. Se onkin helppo ja hyvä keino saada aikaiseksi ylellistä tunnelmaa, eikä siihen välttämättä tarvitse kuluttaa suurta määrää rahaa.
Mikä tekee hotellitunnelman?
Hotellimaisen tunnelman ja miljöön luomiseen on paljon erilaisia keinoja, eikä yhtä tiettyä ratkaisua ole. Jokainen voi itse päättää esimerkiksi värimaailmasta ja suosikki materiaaleista, joiden pohjalta kokonaisuutta sitten rupeaa rakentamaan.
Kannattaa valita jonkin tietty tyylisuuntaus tai tietyn aikakauden tyyli, jonka vaikutteita käyttää pohjana kokonaisuudelle. Tämän pohjalta on helpompaa hakea inspiraatiota, sekä esimerkiksi kuvia etsiessä tavaroita ja esineitä kotiin. Tämä helpottaa myös ilmeen ylläpitoa, kun on tiedossa mitkä asiat ja esineet kuuluvat kokonaisuuteen.
Erilainen tapa hakea inspiraatiota?
Helppo keino hakea inspiraatiota on selailla erilaisten tavaratalojen katalogeja ja luetteloita, sekä erilaisten Internetissä toimivien kuvapalveluiden kautta erilaisista hotelleista julkaistuja kuvia. Mutta, mitäpä jos kokeilisit hieman erilaista taktiikkaa ja lähtisit konkreettisesti käymään paikan päällä, muutamassa, itsellesi mielenkiintoisessa hotellissa? Tämä voisi olla hyvä keino saada konkreettista tuntumaa elementeistä käytännön ympäristössä, koska kuvat eivät välttämättä anna täysin realistista kuvaa siitä, miltä asiat näyttävät elävässä ympäristössä.
Onko mielessäsi tyyli, jossa on hotelli Helsinki aiheisella teemalla? Vai majatalo Lappi tyylisellä sisustuksella? Kannattaa pohtia valmiiksi minkälaisen miljöön haluaa rakentaa ja sitten valita netistä muutama kohde, jonne lopulta lähtee vierailemaan. Näin saat hyvin käsityksen erilaisista ympäristöistä ja voit valita itseäsi kiinnostavat elementit, joista otat vaikutteita. Kaikkea ei tarvitse kopioida, vaan voit ottaa vaikutteita ihan kaikkialta, luoden omanlaisesi, yksilöllisen, juuri sinua viehättävän kodin.