Sisusta pelinurkkaus hyvällä maulla

Onko se edes mahdollista? Pelaamiselle omistettu nurkkaus on monen kodissa todellinen murheenkryyni, sillä johtoviidakon aiheuttamaa sekasortoa ja sisustukseen sopimatonta pelituolia on hyvin hankalaa saada muun tyylin kanssa yhteneväksi. Listasimme kuitenkin alle muutaman vinkin, joista inspiroitumalla tyypillisimmästäkin pelinurkkauksesta voidaan saada osa hyvällä maulla sisustettua kotia – ei vain ainoastaan oma, katseilta kätkettävä nurkkauksensa.

Pienennä johtoviidakkoa

Epämääräiset johtokasata aiheuttavat tilaan välittömästi kaaoksen tuntua. Niiden välistä on vaikeaa imuroida joten ne keräävät paljon pölyä, mikä ei pitkällä tähtäimellä ole myöskään tietokoneen toiminnan kannalta hyvä asia. Tämän kaiken lisäksi ne näyttävät todella rumilta. Hiiri, näppäimistö ja kuulokkeet kannattaa ainakin ensitöikseen vaihtaa langattomiin, elleivät ne vielä sitä ole. Hyviä langattomia pelitarvikkeita myy esimerkiksi https://www.veikonkone.fi/ jonka valikoimaan kannattaa näissä tarpeissa tutustua. Itse näytön ja tietokoneen johdot voi kiinnittää esimerkiksi pelipöydän takana olevaan seinään koukuilla tai klipseillä, jotta ne eivät roiku valtoimenaan lattioilla ja ilmassa.

Sisusta ja pidä kiinni siisteydestä

Ei ole olemassa sääntöä, jonka mukaan pelipöydän olisi pakko olla maailman rumin toimistopöytä. Samaan tehtävään voi määrätä minkä tahansa tyylikkään pöydän, joka istuu kodin muuhun sisustukseen. Pelituolien kanssa valinta saattaa olla hieman kinkkisempi, sillä ne on usein suunniteltu pelaajan ergonomia mielessä, ei niinkään ulkomuoto. Varmin valinta lienee kokomusta tuoli, jonka selkänojalle voi halutessaan laskostaa koristeeksi vaikka muuhun värimaailmaan sopivan viltin. Tärkeää on estää simerkiksi pelaamisen ohessa syödyistä aterioista muodostuneen roska- ja astiapinon muodostuminen. Nurkkauksessa olisi hyvä pitää sama siisteystaso kuin muuallakin asunnossa, mihin kuuluu myös pölyjen ja tahrojen pyyhkiminen.