Miksi kannattaa sijoittaa design tuotteisiin?
Sijoittaminen on tapa laittaa omat omistukset kasvamaan ja tuottamaan rahaa. Nykypäivänä rahojen makuuttaminen omalla säästötilillä ei ole kannattavaa, koska säästötilit eivät tuota kovinkaan hyvin ja pahimmassa tapauksessa säästötileillä omista säästöistä voi sulaa arvoa pois. Sijoittaminen oikeisiin asioihin mahdollistaa omien varojen kasvattamisen. Sijoittaa voi myös monella tapaa ja yksi tapa on sijoittaa tuotteisiin, joiden arvo nousee tulevaisuudessa. Voiko design tuotteilla tehdä voitto ja miten sen voi tehdä?
Sijoittaminen design tuotteisiin voi tuottaa tulosta pitkällä aikavälillä. Design tuotteet ovat niin sanottuja arvoesineitä ja monesti varsinkin antiikkiset design tuotteet ovat hyvä sijoitus. Tuotteiden arvo luultavasti nousee pitkällä aikavälillä ja ainakin arvo säilyy. Kun säilytämme design tuotteita itsellämme pitkän aikaa, kyseisten tuotteiden määrä markkinoilla vähenee. Pikkuhiljaa tuotteen arvo kasvaa, jos kyseessä on esimerkiksi rajoitettu erä, jota valmistettiin vain tietty määrä. Myös ensimmäiset valmistuserät ovat huomattavasti myöhemmin valmistuneita eriä arvokkaampia.
Tavaroiden arvojen kehitystä voi olla vaikea arvioida ja on vaikea tietää, mitkä tuotteet tulevat tuottamaan parhaiten. Aikaisempien vuosien ja historian perusteella on useita tuotteita, jotka ovat pystyneet kasvattamaan arvoaan.
Taidelasi on yksi, joka myy hyvin ja yleisesti sen arvo on kasvanut ajan kuluessa. Varsinkin suomalainen värillinen taidelasi myy erittäin hyvin ja sillä voi tehdä voittoa. On kuitenkin huomioitava esineiden kunto, jotta niistä voi saada parhaan mahdollisen hinnan. Tämän takia kun ostaa antiikkia, on tärkeää tutkia tuotteen kuntoa ja arvioida sen arvoa sillä perusteella. Myös designvalaisimet ovat kasvattaneet hyvin arvoaan ja niihin sijoittaminen voi olla hyvä vaihtoehto. Designvalaisimia ja vintage huonekaluja menee kaupaksi hyvin ja niihin kannattaa sijoittaa, jos tavoitteena on saada tuottoa.