Hanki sohva oikeaan tarkoitukseen
Sohva on yksi tärkeimmistä huonekaluista kotona ja harvoista kodeista se puuttuu. Se on yleensä olohuoneen keskiössä ja on suuri osa koko huoneen sisustusta. Sohva on kyllä muutakin kuin pelkkä sisustuselementti ja sen takia sohvan hankinnassa on otettava huomioon monta eri asiaa. Se on tärkeää myös siksi, että sohvat yleensä maksavat useita tuhansia euroja ja siksi kannattaa aina ensin mietti sitä, miksi sohvaa tarvitaan. Tämän jälkeen sohvan hankkiminen on paljon helpompaa.
Useimmille sohva on paikka, jossa ollaa koko perheen kanssa ja katsotaan yhdessä elokuvia tai muuten vain rentoudutaan iltaisin. Tämä onkin ensimmäinen asia, joka määrittelee millaista sohvaa alkaa katsomaan liikkeestä. Sohvat ovat pääasiassa suunniteltu istumiseen ja löhöilyyn. Kuitenkin ero on monien huonekalujen kohdalla selvä ja kaikki sohvat eivät sovellu molempiin asioihin. Istumiseen tarkoitetut sohvat ovat yleensä hieman kapeampia ja niissä on ryhdikäs olemus. Näillä sohvilla on hyvä istua ja monesti niiden lisäksi hankitaan erillisiä TV-tuoleja, joissa voi makoilla.
Toisaalta toiset sohvat on taas suunniteltu juuri istumiseen ja makoiluun. Monesti tällaiset sohvat ovat divaanisohvia, joissa on yhdistetty molemmat istuminen ja makoilu. Tällainen sohva olohuoneeseen on hyvin suosittu ja ne sopivatkin hyvin perheen yhteiseksi sohvaksi. Kaikkiin sohviin on myös mahdollista saada lisäosia, jotka tuovat lisää laskutilaa tai säilytystilaa eri esineille. Kun olet päättänyt millaisen sohvan haluat, on hyvä miettiä myös sohvan materiaaleja. Monet kankaat ovat suunniteltu hylkimään likaa ja varsinkin perheelle tällaisen likaa hylkivän kankaan hankkiminen sohvaan on järkevää. Halvemmat kankaat eivät myöskään kestä kovinkaan kauaa ja ne likaantuvat nopeasti. Muista siis panostaa kunnon kankaisiin niin takaan sohvallesi pidemmän eliniän ja et joudu investoimaan uuteen sohvaan heti parin vuoden päästä.