Lastenhuonetta ei kannata lähteä sisustamaan sillä periaatteella, että sen täytyy sopia aikuisten valitsemiin sisutustyyleihin. Lastenhuoneen on oltava paikka, jossa lapsi viihtyy ja nauttii viettää aikaa. Sisustuksessa kannattaa myös ajatella käytännöllisyyttä ja sitä, että se kestää myös lapsen kasvaessa. Käymme tässä läpi muutamia hyviä ideoita lastenhuoneen sisustamiseen erityisten teemojen mukaan.
Jos lapsesi on kiinnostunut jostain tietystä aiheesta voit lähteä rakentamaan lastenhuoneen sisustusta sen pohjalta. Avaruudesta kiinnostuneet lapset voivat nauttia siitä, että lisäät kattoon pimeässä loistavia tähtiä. Voit myös hankkia lisäelementtejä huoneeseen ja esimerkiksi kaukoputki on mukava lisä, jolla voi iltaisin tiirailla taivaalle lastenhuoneen ikkunasta. Teemoja voi myös lisätä lastenhuoneeseen julisteiden avulla.
Lastenhuoneen värit kannattaa valita melko neutraaleiksi, jotta niitä ei tarvitse olla koko ajan maalaamassa uudelleen. Lisäelementeillä saa jokaisen ikäluokan mieltymykset helposti näkyville. Kannattaa myös panostaa pintojen materiaaleihin eli on hyvä hankkia kalusteita, jotka on helppo puhdistaa. Lisäksi voi hankkia erilaisia suojavarusteita piirustus leikkeihin. Lastenhuoneessa on myös oltava riittävästi säilytystilaan. Tavaroiden kaaos aiheuttaa helposti sen, että lapsi ei halua leikkiä huoneessa, jossa kaikki tavarat ovat levällään. Järjestyksessä olevat laatikot ja kaapit motivoivat leikkimään ja kaikki lelutkin löytyvät helposti.
Rakenna lastenhuoneeseen myös selkeät paikat tekemiselle. Huoneessa on hyvä olla työskentelytila, jossa voi rauhassa tehdä koulutöitä. Sänky pitää sijoittaa siten, että se ei turhaan estä leikkejä. Aina voi miettiä kerrossänkyä tai parvisänkyä, joka säästää lattiatilaa. Leikkialue tulee olla hyvin rajattu ja tilava, jotta siinä mahtuu leikkimään. Myös istumatilaa kannattaa hankkia lastenhuoneeseen. Istuimet voivat olla kasattavia tai päällekkäin pinottavia, jotta ne saa tarvittaessa pieneen tilaan pois leikkien tieltä. Sisustuksessa kannattaa olla luova ja ottaa lapsi mukaan päätöksentekoon.