Kesä on kaikkein kauneinta aikaa Suomessa tässä tuhansien järvien maassa. Monet innostuvat kesällä sisustamaan ja rakentamaan erilaisia ratkaisuja niin sisälle kuin myös ulos kesäkeittiöön tai terassille. Mitä kaikkea kesäiseen sisustukseen kuuluu ja minkälaisia elementtejä voi helposti tuoda omaan kotiin ja luoda kesäisempää sisustusta?

Kesällä sisustuksessa suurta nautintoa tuovat värit ja kasvit. Kesällä onkin hyvä tuoda kasveja kotiin, koska niiden kukinta on rauhoittavaa katseltavaa. Oman kasvi sisustuksen voi myös luoda valmiiksi jo keväällä kasvattamalla itse omat kukat ja kasvit, jotka pääsevät täyteen loistoon kesän aikana. Kesäisen puutarhan tunnelmaa voi tuoda omalle terassille tai vaikka pienempään asuntoon, asettamalla kasveja parvekkeelle. 

Keittiö tarvitsee värejä kesällä. Tähän sopii mainiosti suomalaisten sisustustalojen tuotteet. Esimerkiksi Marimekko astiat sopivat täydellisesti kesäiseen sisustukseen. Voit hankkia kaikki tarvitsemasi Marimekko astiat makujakauppa.fi verkkokaupasta helposti, josta ne toimitetaan nopeasti lähimpään noutopaikkaan. Marimekolta ja muilta valmistajilta löytyy myös kesäisiä kankaita, joista saa verhoja, pöytäliinoja tai sisustustyynyjä, jotka raikastavat kotia mukavan kesäiseksi.

Kesäiseen sisustukseen sisältyy myös hedelmät. Hedelmät ovat kesällä edullisia ja niitä on mukava sijoitella astioihin eri huoneisiin tuomaan väriä ja raikkautta. Samalla niitä on mukava popsia ja nauttia niiden raikkaudesta. Kesäiltoja varten terassille kannattaa hankkia torkkupeittoja sekä aurinkosähköllä toimivia valaisimia, jotka syttyvät automaattisesti kun ilta alkaa hämärtymään. Kesäkeittiöön voi myös laittaa kasvamaan paljon erilaisia yrttejä, joita on helppo käyttää ruoanlaiton yhteydessä ja ne ovat oiva sisustuselementti.

Kesäisessä sisustuksessa voi olla melko luova ja ottaa vapaat kädet värien ja erilaisten esineiden kanssa. Myös vesi on hieno elementti, jota voi lisätä oman kodin sisustukseen. Suuret vesiastiat ja niistä loistavat auringonsäteet näyttävät hienoilta ja ovat sisustuksen keskipisteitä pöydällä. Astioihin voi veden sekaan lisätä hedelmiä tai yrttejä tuomaan väriä ja makua, kun vettä kuluu lämpiminä kesäpäivinä.